Pahamaineinen on mainettaan parempi

Lähiviikkojen aikana One Quart Magazine julkaisee eri kirjoittajien esseesarjan Duran Duran -yhtyeen musiikista ja vaikuttimista. Sarjan aloittaa Antti Isokankaan teksti Duran Duranin neljännestä albumista Notorious. Levy luotsasi bändiä uuteen suuntaan Nile Rodgersin avulla.

Lähiviikkojen aikana One Quart Magazine julkaisee eri kirjoittajien esseesarjan Duran Duran -yhtyeen musiikista ja vaikuttimista. Sarjan aloittaa Antti Isokankaan teksti Duran Duranin neljännestä albumista Notorious. Levy luotsasi bändiä uuteen suuntaan Nile Rodgersin avulla.

Karstein Volle

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. On ihmisiä, joiden mielestä Notorious on Duran Duranin toiseksi paras levy. On myös sellaisia, joiden mielestä joko esikoisalbumi Duran Duran, tai Seven and the Ragged Tiger on toiseksi paras. Jokaisen järkevän ihmisen mielestä Rio on se kaikkein paras.

Jako kuvastaa syvää filosofista näkemyseroa siitä, millainen yhtye Duran Duran on. Toisille bändi on brittiläisen taidepopperinteen ihastuttavan teennäinen edustaja. Toisille, eli meille Notorious-ihmisille, ennen kaikkea mainettaan paljon funkympi ja aistillisempi ryhmä, eräänlainen Keski-Englannin Chic.

…eli meille Notorious-ihmisille, ennen kaikkea mainettaan paljon funkympi ja aistillisempi ryhmä, eräänlainen Keski-Englannin Chic

Jakolinja kulki aikoinaan myös yhtyeen sisällä. Basisti John Taylor ja kitaristi Andy Taylor olivat funkmiehiä (ja Andy lisäksi rockmies). Kosketinsoittaja Nick Rhodes ja laulaja Simon Le Bon taas edustivat taidekoulukuntaa. Popyhtyeen uran vaihe, jolloin huonotkin ideat muuttuvat kullaksi, oli vuonna 1985. Näin jälkeenpäin ei ole lainkaan yllätys, että tämä yhtyeen imperial phase  lähes katkesi muusikoiden sivuprojektien vuoksi.

John ja Andy Taylor perustivat Chic-rumpali Tony Thompsonin ja ikämieslaulaja Robert Palmerin kanssa kolisevan funkrockyhtyeen The Power Stationin. Tämän jälkeen Rhodesille ja Le Bonille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin aloittaa oma bändi. Syntyi taiteelliseen syntikkamaalailuun keskittynyt Arcadia. Sikäli kun jotakuta kiinnostaa, bändin swing vote, eli anonyymi rumpali Roger Taylor, lähti myös taidekoululaisten matkaan.

Kahden sivuprojektialbumin (The Power Station ja So Red the Rose) yhteissaldo oli kaksi ja puoli hyvää biisiä. Ja se, että vuonna 1986 Duran oli kolmijäseninen ja John bändin ainoa Taylor. Bändin ja kuulijoiden onneksi silloin ilmestyneen Notorious-albumin tuotti  ja bändin de facto neljänneksi jäseneksi liittyi Nile Rodgers.

Bändin ja kuulijoiden onneksi silloin ilmestyneen Notorious-albumin tuotti  ja bändin de facto neljänneksi jäseneksi liittyi Nile Rodgers

Rogers saatiin itse asiassa mukaan jo vuonna 1984. Kun New Moon on Monday oli menestynyt Duran-asteikolla keskinkertaisesti, värvättiin hänet pelastamaan Seven and the Ragged Tiger -albumin kolmas single The Reflex. Remixillään Rodgers väänsi bassot täysille. Hän lisäsi sha-la-la-la-taustalaulut ja askarteli biisiin ainakin kaksi kokonaan uutta koukkua. Simon Le Bonin äänestä sämplättiin tuolloin kovin futuristisilta kuulostaneita ääniefektejä: fle-fle-fle-flex, whai-ai-ai-ai-ai-yöö. Keskinkertaisesta albumiraidasta taiottiin kaiken alleen tallova hittikone.

Loistava sinkkuputki jatkui samana vuonna Arena-livealbumin niin ikään Rodgersin tuottamalla singletäkyllä The Wild Boys, sekä vuonna 1985 Rodgersin oikean käden, Bernard Edwardsin, tuottamalla Bond-tunnarilla A View to a Kill.

Notoriousilla Rodgers tajusi, että hengeltään ja soundiltaan englantilaisen syntikkapopin kulta-aika alkoi olla ohi. Sen oli korvannut listoilla astetta amerikkalaisempi areenarock ja r&b-vetoinen pop. Ei ole sattumaa, että samoihin aikoihin syksyllä 1986 ilmestyi myös The Human Leaguen albumi Crash, jolla kalpeat ja totiset pohjoisenglantilaiset menivät Minneapolisiin uudistumaan Jam & Lewis-kaksikon opastuksella. Kovasta irvistyksestä huolimatta he epäonnistuivat pyrkimyksessään kuulostaa Janet Jacksonin taustabändiltä.

Notoriousilla Rodgers tajusi, että hengeltään ja soundiltaan englantilaisen syntikkapopin kulta-aika alkoi olla ohi

Duran Duranin uusi ura transatlanttisena funkyhtyeenä käynnistyi paljon paremmin, ennen kaikkea levyn ensimmäisenä singlenä julkaistun nimiraidan ansiosta. Notorious-single antoi uskoa, ettei hienojen sinkkujen putki ja Duranien keisarillinen vaihe päättyisi ikinä. Tai ei ainakaan seuraavien neljän minuutin ja 18 sekunnin aikana. John Taylorin basso ja Le Bonin ääni tekivät biisistä tunnistettavaa Durania. Kaikki muu olikin silkkaa Rodgersia: kitaran tavaramerkkinakutusta, jättimäistä rumpusoundia ja funkisti töräytteleviä torvia, tai jotain torvien kuuloista. Kappaleesta löytyi koukku, joka oli suoraa jatkoa The Reflexille: hyvin epäenglantilaisilta kuulostaneiden taustalaulajien no-no-notorious-notorious. Rodgers oli tuottanut Chic-kautensa jälkeen ison joukon upeita popsinglejä, mutta tämä oli niistä upein sitten David Bowien Modern Loven.

Notorious-single antoi uskoa, ettei hienojen sinkkujen putki ja Duranien keisarillinen vaihe päättyisi ikinä. Tai ei ainakaan seuraavien neljän minuutin ja 18 sekunnin aikana

Notorious-singlen video ja albumikannen poseerauskuva olivat melkein kokonaan mustavalkoisia. Maailman värikkäin bändi halusi viestittää takapenkkiläisillekin, että kiiltokuvapopin ajat olivat nyt ohi. Duranien ja Notorious-levyn myöhemmän maineen kannalta suuri osa maailmasta ei ikävä kyllä ollut vielä valmis nielemään ajatusta totisesta Duran Duranista. Levyn toinen single oli Skin Trade. Simon Le Bonin hellyttävän kamalasta seksifalsettiyritelmästä huolimatta kappale oli kelpo Prince-pastissi, mutta jäi listoilla Duranien ensimmäiseksi mahalaskuksi. Ja mitä vähemmän kolmantena singlenä julkaistusta ilottomasta aikuissoulpalasta Meet El Presidente sanotaan, sen parempi.

Maailman värikkäin bändi halusi viestittää takapenkkiläisillekin, että kiiltokuvapopin ajat olivat nyt ohi. Duranien ja Notorious-levyn myöhemmän maineen kannalta suuri osa maailmasta ei ikävä kyllä ollut vielä valmis nielemään ajatusta totisesta Duran Duranista

Notorious toimii 32 vuotta ilmestymisensä jälkeen ennen kaikkea ääniajankuvana 1980-luvun puolenvälin mainstreampoptyyleistä. American Science edustaa levyn onnistuneinta yritystä yhdistää rock ja r&b. Puhdas areena-AOR Hold Me, voisi melkein olla Foreigneria. Perinteistä syntikkamaalailuun ja Le Bonin melodramaattiseen kailotukseen perustuvaa taidekoulu-Duran-ilmaisua on päässyt mukaan vain The Chauffeur-henkisessä draamaballadissa Winter Marches On.

 

 

 

Jo näilläkin näytöillä levy on kestänyt aikaa paljon mainettaan paremmin. Notorious on oppikirjaesimerkki siitä, miten nuorison suosiosta elänyt yhtye käy puolionnistunutta viivytystaistelua ikääntymistä ja suosion laskua vastaan. On aivan turha kysyä, mikä tästä on Duran-kolmikon ja mikä Nile Rodgersin ansiota. Niin kuin Simon Le Bon sanoisi: whai-ai-ai-ai-ai-yöö.

Let's talk about this

Article was written by

We use cookies on this website to make your browsing experience better. By using the site you agree to our use of cookies.

I understand and accept this.

Send this to a friend