Hei sinä! – Nina Honkanen

Hei sinä! - haastattelusarjan kolmannessa jaksossa tapaamme elämänkokemuksellaan ja rohkeudellaan suuresti inspiroivan Nina Honkasen.

Hei sinä! - haastattelusarjan kolmannessa jaksossa tapaamme elämänkokemuksellaan ja rohkeudellaan suuresti inspiroivan Nina Honkasen.

nina honkanen

Laura Malmivaara

Lotta: Toimittaja, juontaja, malli, kirjailija, seksuaalikasvattaja… Koen, että olet tehnyt työksesi asioita joista todella pidät. Kuunnellut itseäsi ja uskonut kykyihisi. Moni haaveilee edes yhdestä noista ammatikseen, mutta sä olet tehnyt niitä kaikkia. Miten oletkaan uskaltanut ja onnistunut?

Nina: Elämässäni on ollut monia kohtia missä mikään ei ole mennyt niin kuin siellä paljon puhutussa Stromsössä, mutta työkarmani on ollut sellainen, että iso osa duuneista on eri tavoin “vain” tulleet eteeni tehtäväksi. 80-luvun alussa, elokuisena iltana Töölönlahdella Paparazzi-mallitoimistoa perustamassa ollut Laila Snellman tuli juttelemaan kanssani ja kysyi kiinnostaisiko minua mallin työ. Luulin sitä vitsiksi. Liian pitkänä, rimppakinttuisena riukuna ja isosilmälasisena tyttönä moinen vaihtoehto ei ollut koskaan, ei siis koskaan käynyt edes mielessä. Lailan kuultua, että olin siinä kohtaa vasta 14-vuotias kasiluokkalainen, hän totesi ottavansa yhteyttä uudestaan vuoden päästä ja niin myös teki.

Mallin työt olivat ihan hauska ja vaivaton tapa teini-ikäisenä mahdollistaa ihan mukava elintaso, kuin myös kustantaa muutamaa vuotta myöhemmin ensin iltalukio- ja sitten toimittajaopinnot.

Toimittajan työt aloitin Radio Cityn uutistoimituksesta sekä juuri perustetun MTV3-kanavan Ruututoimituksesta yhdessä Rita Strömmerin ja Minna Kuukan kanssa. Siitä hommasta lähdin kun sain tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä eli pääsin töihin Ylen Radio Mafiaan. Muutamaa vuotta myöhemmin Lista-ohjelmassa mukana ollut Remu pyysi minua kirjoittamaan “kanssaan”. Remu puhui, minä nauhoitin, purin nauhoja ja kirjoitin Seitsemän ilon kyyneleet -kirjan (Otava 1997).

Esikoiskirjani Gladiaattorin käsikirjoituksen lähetin edesmenneen ystäväni, mentorini ja kannustajani kirjailija Jussi Kylätaskun kannustamana WSOYn silloiselle kustannuspäällikölle Harri Haanpäälle. Eräänä marraskuisena maanantaina vuonna 2001 paistaessani kalapuikkoja 3-, 12- ja 14-vuotiaille Matille, Akulle ja Villelle lankapuhelin pöydällä pirisi ja siellä oli Haanpää joka soitti kertoakseen että Gladiaattorista tulee romaani. Toista romaaniani Joka kymmenes vuosi (WSOY 2005) kirjoitin kolme vuotta ja kolmatta romaaniani olen kirjoittanut pian 10 vuotta eikä vieläkään näy loppua eli päivää jolloin pystyn näkemään sitä valmiina.

Joustavuuden sanotaan olevan yksi oleellisimmista mielenterveyden säilymisen perustana olevista ominaisuuksista. Joustavuus on myös oleellinen yksityiskohta mitä työn tekemiseen tai ammatinvalintoihini tulee. Entisenä mallina ja toimittajana, nykyisenä kirjailija-käsikirjoittajana sekä seksuaalikasvattajana voin sanoa, että aika ajoin kylmään veteen hyppääminen kannattaa ja pelottomuus sekä ennakkoluulottomuus uuden edessä ei ole myöskään haitaksi. Itse en olisi tässä ellen olisi sumeilematta tarjonnut tai ehdottanut eri tahoille erilaisia tekemisiäni.

Lotta:  Olet myös neljän lapsen äiti. Kuinka toivoisinkaan sinun kirjoittavan elämänkerran. Uskon, että elämänkokemuksestasi olisi apua monelle.

Nina: Työn tekemisen lisäksi toinen aika luontevasti mennyt elämän osa-alue on ehkä juuri mainitsemasi äitiys. Kaikki neljä poikaani ovat syntyneet Helsingin Kätilöopistolla eli umpisatakuntalaisella naisella on Ullanlinnassa ja Larussa kasvaneet, sekä koulunsa käyneet paljasjalkaiset stadilaislapset. Olen ollut ystäväporukan sekä nuorin (19v.) että vanhin (kk vajaa 42v) synnyttäjä eli olen saanut tulla äidiksi kolmellä eri vuosikymmenellä. Se on ehdottomasti kaunein, kovin ja paras kokemus mitä yhden ihmisen kohdalle voi osua. Monenlaisia töitä tehneeksi naiseksi, joku on tituleerannut uraäidiksikin;). Voin käsi sydämellä sanoa ettei mikään töistäni ole mitään verrattuna niihin 10 vuoteen mitä olen kukkaron suuta kiristäen saanut olla ns. kotiäitinä.

Kolmen isän neljää poikaa ei nimittäin moni muu asia yhdistä (paitsi tietysti sama äiti) kuin rauhalliset taaperovuodet. Luulen että heistä kumpuava joustavuus, elämänilo ja itseluottamus voi osaksi nousta siitä, että ensimmäisinä elinvuosina he ovat jokainen vuorollaan saaneet kasvaa ja kehittyä ilman kiirettä suuntaan tai toiseen. Tekisin saman päätöksen heti uudestaan ja itselle keskustelu suhteellisesta päivähoito-oikeudesta (esim. vanhemmat lapset päiväkodissa nuorimman ollessa kotona vanhemman kanssa) näyttäytyykin vähintään erikoisena. Elämänkaaren ensimmäiset vuodet ovat poikkeuksellisen tärkeitä. Ne vuodet ovat konkreettista pääomaa “elämänpankissa”, jonka soisi perusturvallisuuden ja kohtuullisen onnellisuuden olevan ehtymätön aina viimeiseen kupin nurkkaan heittoon asti. Tällä vaatimattomalla äitikokemuksella ja pian 50-vuotta täyttävänä tiedän vuosien kuluvan vauhdilla, eikä lapsen ensimmäisiä elinvuosia kannata ylenkatsoa saati liioitella niiden pituutta.

Lotta: Radio-ohjelmasi Onnelliseksi oli menestys. Se ei holhonnut, vaan antoi kuulijoiden kysellä ja uskaltaa. Ohjelman myötä syntyi myös tietokirja Onnelliseksi – Seksuaalisuus läpi elämänkaaren. Suunnitellessasi ohjelmaa tunsitko, että olet jonkin suuren äärellä?

Nina: Sain idean Onnelliseksi-ohjelman tekemisestä yhtenä helmikuisena aamuyönä pari vuotta sitten. Opiskelin Helsingin yliopiston psykoterapiaopintojen edellyttämien lisäopintojen lisäksi Sexpon (Suomen ensimmäisessä) seksuaalikasvattaja koulutuksessa ja piti päättää lopputyön aihe. Sain yöllisen näyn legendaarisen Seija Walliuksen v.-71-86 Ylelle toimittaman Sukupuolielämän kirjelaatikko -ohjelman päivittämisestä tähän päivään. Heti ensimmäisestä tapaamisesta ohjelmapäällikkö Saila Mattilan ja tuottaja Minna Hannulan kanssa tiesin että nyt ollaan hyvän äärellä. Ohjelma lähti ensimmäisestä suorasta lähetyksestä ns. laukalle ja on yhä yksi Ylen ladatuimpia radio-ohjelmia. Googlaamalla ei välttämättä saa vastauksia kaikkiin ihmisyyden ydintä eli seksuaalisuutta käsitteleviin pohdintoihin ja kysymyksiin, ohjelman lempeä mutta suorasukainen etukeno taisikin olla se tapa käsitellä seksuaalisuutta mitä ihmiset kaipasivat. Onnelliseksi – seksuaalisuus läpi elämänkaaren -tietokirja oli ohjelmalle luonteva jatkumo ja se kasvoikin aika mittavaksi seksologiseksi yleisteokseksi. Jostain luin, ettei sen kaltaista läpi elämänkaaren kattavaa kirjaa aiheesta olisi ainakaan tungokseksi asti edes Suomen rajojen ulkopuolella.

nina honkanen

Tuula Mäkiä

Lotta: Millaisena tuleva syksy näyttäytyy elämässäsi?

Nina: Saan kirjoittaa monia erilaisia ja mielenkiintoisia juttuja. Se on yhtä aikaa siunaus ja etuoikeus, mutta toki on muistettava, että tässä työssä työpaikka on luotava joka aamu uudestaan eikä lomia tai työaikoja pahemmin ole. Aiemmin tehdyllä ei pitkälle pötkitä ja ainoa mikä merkitsee on se mitä tekee seuraavaksi. Toivon silti kädet ristissä, että viimeisimmän ponnistuksen ansiosta joku apurahakin pitkästä aikaa osuisi kohdalle. Karu tosiasiahan on että kirjailija-käsikirjoittajan työssä ei ole kuin yksi itseään toistava tosiasia: ikuinen penninvenytys. Jätin juuri oman kampaamoreissun väliin, jotta kuopus voisi aloittaa korisharrastuksen. Olen tänä syksynä myös avannut joka aamu jännittyneenä Hesarin ja toivonut että siellä olisi edes pikkuruinen arvostelu toukokuussa ilmestyneestä Onnelliseksi – Seksuaalisuus läpi elämänkaaren-kirjasta.

En ole elämäntaparemontti-ihmisiä eli jatkan lenkkeilyä siinä kuin olen viimeiset 35 vuotta tähänkin asti tehnyt, vuodenajasta riippumatta. Syön, juon ja liikun niin kuin ennenkin eli vähintään kohtuullisesti. Yhtä asiaa mitä mikään elämäntilanne tai -kriisi ei voi viedä itsestä pois on rakkaus metsään ja luontoon. Menetin kaksi vuotta sitten alkaneen eroprosessin myötä mökin, jonka löysimme yhdeksän kesää sitten. En ole vähään aikaan päässyt yhtä helposti marjaan tai sieneen kuin niinä vuosina, kun mökillä lähes kaikki vapaa-ajat viettäessä oli mahdollista. Mutta elämällä on tapana yllättää onneksi myös mukaviin suuntiin, ja juuri tällä kyseisellä kuluvalla viikolla elämään on tullut läheisen ihmisen kautta paikka jonne pääsee taas sieneen, saunomaan, katselemaan tähtitaivasta, kitkemään kasvimaata ja kukkapenkkiä, hakkaamaan halkoja ja halailemaan yhä kasvavia puita. Ja ennen kaikkea hengittämään eri rytmissä kuin kaupungissa lähes 24/7 töitä tehdessä ja arkea eläessä.

Nina Honkanen

Nina Honkanen facebook

Let's talk about this

Article was written by

We use cookies on this website to make your browsing experience better. By using the site you agree to our use of cookies.

I understand and accept this.

Send this to a friend