Hei sinä! – Milja Laurila

Lotta Savolaisen toimittaman Hei sinä! -haastattelusarjan ensimmäisessä osassa kohdataan kuvataitelija Milja Laurila.

Lotta Savolaisen toimittaman Hei sinä! -haastattelusarjan ensimmäisessä osassa kohdataan kuvataitelija Milja Laurila.

milja laurila

“Sisters”

Milja Laurila (s.1982) on suomalainen kuvataiteilija.

Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2010. Laurilan ura on kattava ja hän on menestynyt taiteen alalla erinomaisesti. Hänen töitään on nähty kotimaan ulkopuolella mm. Pariisissa, Singaporessa, Wienissä, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Bukarestissa.

Kesäisenä iltapäivänä kyselin Miljan ajatuksia omasta taiteilijuudesta, töiden sisällöstä ja tulevaisuudesta.

Muistatko miltä tuntui kun ymmärsit, että elantosi tulee kuvataiteesta. Miltä tuntui ajatella itseään taiteilijana?

Elannon saaminen kuvataiteesta ei olekaan ihan yksinkertainen juttu. On kausia, jolloin rahaa tulee vähän enemmän, sitten taas vähän vähemmän ja toisinaan ei ollenkaan. Tällä hetkellä minulla on hyvä tilanne, mutta ymmärrän, että se ei välttämättä jatku ikuisesti. Elannon saaminen kuvataiteesta on hyvin epävarmaa.

Luultavasti silloin, kun sain ensimmäisen työskentelyapurahan uskalsin ajatella itseäni kuvataiteilijana: joku maksoi minulle siitä, että teen taidetta. Se taisi olla neljä-viisi vuotta sitten.

Olen seurannut töitäsi jo vuosia, oikeastaan koko taiteilijaurasi ajan. Alussa käytit paljon vaaleita värejä, vuosien saatossa sävyt ovat tummuneet. Oletko itse huomannut tämän ja mitä ajattelet siitä?

En ole ajatellut sitä. Ehkä ikä painaa päälle? Näkisin ennemminkin, että alkuaikojen hentouden ja haurauden rinnalle on tullut voimaa ja raskauttakin, kenties.

Uusimmissa töissäsi (In their own voice, 2016) on erilaisia naisia, erilaisine kehoineen. Miehiä on vain muutama ja he ovat kuin orit, jänteviä ja vahvoja – onko se ollut sattumaa? Voitko hieman avata tätä.

Näin todella on. Valitsen luultavasti kuviini naisia siksi, että samaistun heihin. Lisäksi minua kiinnostaa se, miten naisia ja naisvartaloa on kuvattu historian aikana. Käytän teoksissani vanhoja lääketieteellisiä valokuvia. Niissä on kuvattu usein nuoria naisia. Mallit ovat alasti, vaikka asiayhteys ei sitä vaatisi. Esimerkiksi kaulassa oleva kasvain demonstroidaan kuvalla paljasrintaisesta nuoresta naisesta. Herää kysymys, onko kuvilla jokin muukin kuin lääketieteellinen tarkoitus?

Miesvartalon kuvauksia en ole samassa mitassa arkistoista löytänyt. Ja mikäli niitä on, ne eivät ole erotisoivia. Poikkeus oli Ranskan kansalliskirjastosta löytämäni kirja, jossa kuvataan ihanteellista ihmisvartaloa – siis miestä! Upeissa kuvissa poseeraa kirjoittaja itse.

Teokseni heijastelevat pitkälti havaintojani arkistoista: naiset esiintyvät kuvissa katseen kohteina, vartaloina. Heidän silmänsä on usein peitetty, eivätkä he siten voi katsoa takaisin tai tietää, kuka heidän alastonta vartaloaan katselee. Ehkä tästäkin syystä olen valinnut kuviini selkänsä katsojaan päin kääntäneitä naisia. Minulle he näyttäytyvät voimakkaina.

milja laurila

“Un beau Spécimen”

Millaisesta taiteesta itse pidät? Voitko mainita muutaman sinua kiinnostavan taiteilijan.

Kiinnostavia taiteilijoita on lukemattomia! Valitettavasti olen todella huono näyttelyissä ja taidemuseoissa kävijä. Uuvun helposti. Pystyn vastaanottamaan vain muutaman teoksen ja sitten keskittymiseni jo herpaantuu. Tai pikemminkin voisi sanoa, että tarvitsen aikaa ja tilaa sulatella näkemääni. Suuret taidemuseot ovatkin oikeastaan aika painajaismaisia tässä mielessä. Etenkin viime aikoina olen pitänyt suoranaista taidepaastoa. Jos haluan inspiroitua, menen arkistoon tai kulttuurihistorialliseen museoon. Tai katsomaan nykytanssia.

Pidän sellaisesta taiteesta, joka herättää minussa tunteita. Kestosuosikkejani ovat mm. Heli Hiltunen, Ulla Jokisalo, Louise Bourgeois, Annette Messager ja Marlene Dumas.

Millaisista asioista unelmoit ammatillisesti?

Yksi usein – etenkin näyttelyn lähestyessä – ääneen lausuttu unelma minulla kyllä on: haluaisin oman tuotantotiimin, joka hoitaisi käytännön asiat puolestani. Voisin mieluusti luovuttaa heille myös teosteni varsinaisen toteutuksen, jolloin minä voisin keskittyä kaikkeen hauskaan, kuten materiaalin etsimiseen, taustatutkimukseen ja kokeiluihin. Tajusin tämän katsoessani dokumenttia saksalaisesta valokuvataiteilija Wolfgang Tillmansista, jonka avustajat vedostavat hänelle kaikki potentiaaliset kuvat kolmessa eri koossa. Valmiit vedokset ripustetaan Tillmansin nähtäväksi, jotta hän voi päättää, minkä kokoisena kuva esitetään näyttelyssä – vai esitetäänkö ollenkaan. Täydellistä!

www.miljalaurila.net

 

Article was written by

We use cookies on this website to make your browsing experience better. By using the site you agree to our use of cookies.

I understand and accept this.

Send this to a friend