Kolme syytä, miksi tarvitsemme sivistystä

Onko sivistys epäajankohtaista vai tarvitsemmeko sitä enemmän kuin koskaan ennen? Meira Pappi kirjoittaa kolme perustelua sivistyksen puolesta.

Onko sivistys epäajankohtaista vai tarvitsemmeko sitä enemmän kuin koskaan ennen? Meira Pappi kirjoittaa kolme perustelua sivistyksen puolesta.

Sivistys. John Skeaping: How to draw horses (1941).

Kuva: Juulia Niiniranta (John Skeaping: How to Draw Horses, 1947/1941 Studio Limited)

 

Sivistys on pyrkimystä ymmärtää maailmaa ja oppia. Pyrkimys on aina ajankohtainen, mutta sivistyksellä on sanana vanhahtava ja naiivi kaiku. Se luo mielikuvia korkeakulttuurista, hienostuneista tavoista ja moraalikasvatuksesta. Sanaa sivistys käytetään toki yhdistelmissä kuten yleissivistys ja sivistysvaltio, jolloin sen viittauskohde tuntuu ehkä relevantimmalta tai jopa konkreettisemmalta, mutta tämä juhlallinen sana ei vaikuta olevan nykyajan ytimessä. Erityisesti talouden ja tehokkuuden totuudet tuntuvat syövän aiemmin sivistykselle osoitettua elintilaa.

Ajatus sivistyksestä ei kuitenkaan ole unohtunut. Se nostaa jatkuvasti päätään julkisessa keskustelussa. Pelkästään yhden lokakuisen viikon aikana sivistyksen perään on kyselty Alf Rehnin Helsingin Sanomiin kirjoittamassa kolumnissa, tieteellisessä Kasvatus ja Aika
-lehdessä sekä aikakauslehti Imagessa (10/2016). Imagen sivuilla sivistykseen tartutaan useampaan otteeseen. Heikki Valkama hahmottelee sivistystä pääkirjoituksessaan Sivistyksen jälkeinen aika ja Oskari Onninen jäljittää sivistysporvaria otsikolla Kadonnutta aikaa etsimässä. Sivistysutopioiden ehtymisen sijaan Onninen toteaa, ettei kuvitelmien sivistysporvaria ole koskaan ollutkaan.

Kyse on todellisuuden ja mahdollisuuden välisestä jännitteestä: jokaisen sukupolven on otettava etäisyyttä itseensä kohdistuviin odotuksiin ja määriteltävä suhteensa vallitsevaan yhteiskunnalliseen järjestykseen.

Sekä Valkama että Onninen kuvaavat sivistystä ensisijaisesti kulttuuriharrastusten, tapojen sekä kattavien tietojen ja taitojen kautta. Valkama toteaa sivistyksen nousevan puheenaiheeksi useimmiten silloin, kun joku osoittaa huonoa makua tai käyttäytyy epätoivotulla tavalla. Onninen puolestaan nostaa esiin korkeakoulutuksen, kirjastolaitoksen, musiikkiopistot, taiteen oopperasta gallerioihin sekä paksujen klassikoiden lukemisen alkuperäiskielellä. Kaikki edellä mainitut rakentavat eittämättä kuvaa sivistyksestä. Jos kuitenkin halutaan kuvata sivistystä niin, että se perustelee tarpeellisuutensa nykyhetkessä, täytyy kaivautua taideharrastusten, oikean käytöksen, hyvän maun ja laajan tietämyksenkin ohi sivistyksen juurille. Sieltä löytyy nimittäin ajaton ja eteenpäin katsova ajatus ihmisyydestä.

Sivistys. George Dickie: Estetiikka (1981/1971)

Kuva: Juulia Niiniranta (George Dickie: Estetiikka, 1981/1971 SKS)

1. Sivistys on suuntautumista tulevaisuuteen.

Vaikka sivistyksen yhteydessä tunnutaankin kaipaavan johonkin menneeseen ja perinteiseen, ei sivistys ole syntynyt traditionaalisen yhteiskunnan tarpeisiin. Se on saanut alkunsa modernin ajan kynnyksellä, markkinatalouden, vapaakaupan ja yksilönvapauden tehdessä tuloaan. 1700–1800-lukujen vaihteen vuosikymmeninä elettiin murrosta, jolloin tiede ja järki nostettiin uskonnon yläpuolelle, eikä syntyperän täytynyt enää määrittää tulevaisuutta. Sivistys liittyy tällöin syntyneeseen ajatukseen, että ihmisyyden, kulttuurin ja yhteiskunnan tulevaisuus on avoin, eikä inhimillisen toiminnan tarvitse pelkistyä yhteiskunnalliseen uusintamiseen. Kyse on todellisuuden ja mahdollisuuden välisestä jännitteestä: jokaisen sukupolven on otettava etäisyyttä itseensä kohdistuviin odotuksiin ja määriteltävä suhteensa vallitsevaan yhteiskunnalliseen järjestykseen. Sivistykseen kuuluu yhteiskunnan perspektiivien ylittäminen ja kohoaminen kulloisenkin historiallisen vaiheen yläpuolelle. Ennalta määrittelemätöntä, tuntematonta ja jopa saavuttamatonta kohti on mahdotonta pyrkiä päämäärärationaalisuuden raameissa. Siksi yhteiskunnallisten olosuhteiden ylittämiseksi tarvitaan uutta kohti ohjaavia käsitteitä.

2. Sivistys tarjoaa kokonaisvaltaisen näkökulman.

Sivistysteoreettiset tarkastelut eivät alun perin nousseet vain kasvatuksen ja valtiofilosofian piiristä, vaan niitä sisältyi taide-, kulttuuri- ja historianfilosofisiin sekä antropologisiin keskusteluihin. Käsitteen varhaisena teoreetikkona voidaan pitää 1600-luvulla vaikuttanutta Comeniusta, jonka esittämä periaate omnes, omnia, omnino, eli kaikille kaikkea monipuolisesti, kuvaa sekä käsitteen laaja-alaisuutta että sivistyksen kaikille kuuluvaa luonnetta. Monipuolinen ja kokonaisvaltainen sivistys korostaa kaikkien inhimillisten kykyjen kehittymistä, esteettisestä sivistyksestä teoreettisiin kykyihin ja kädentaitoihin. Tieteellistä tietoa ja käytännön osaamista tarvitaan, mutta esimerkiksi vain taiteet ja mielikuvitus tarjoavat mahdollisuuden erilaisten tulevaisuuksien kuvittelemiseen. Sivistys vaatii kontaktia kulttuurisisältöihin, joita ovat kaikki inhimillisen toiminnan tulokset: luonnontieteet, yhteiskunta- ja sosiaalitieteet, esteettiset tuotteet ja taideteokset sekä inhimillistä olemassaoloa koskevat tulkinnat filosofioissa, uskonnoissa ja maailmankatsomuksissa. Monipuolisuus on edellytys sille, että ihminen kykenee tunnustamaan itsensä ja muut itsetarkoituksena ja tasa-arvoisina, eikä yksittäisen elämänalan intressejä toteuteta muiden intressien kustannuksella. Vanhan sanonnan mukaan sydämen sivistys on sitä, mikä jää jäljelle, kun tiedot ovat unohtuneet. Tässä lepää sivistyksen monitahoinen ydin, jota nykyisillä käsitteillä on vaikea tavoittaa.

Kun todellisuus korvaa mahdollisuuden, tehokkuus kokonaisvaltaisuuden ja sopeutuminen pyrkimisen parempaan, jäävät tärkeät ihmisyyttä koskettavat kysymykset käsittelemättä.

 

3. Sivistys tekee ihmisestä ihmisen.

Jo Comenius puhui ”ihmiseksi tulemisesta”, johon vaaditaan ihmisestä ihmisen tekevää kasvatusta. Immanuel Kant muotoili saman periaatteen noin 150 vuotta myöhemmin: sivistys on ihmisyyden idean todellistumista. Sivistyksen tavoitteena on ”henkinen täysi-ikäisyys”, eli vastuunotto oman ymmärryksen käytöstä sekä kyky itsenäisten valintojen tekemiseen ja moraaliseen arviointiin, joka suojaa sokealta alistumiselta auktoriteettien sääntöihin. Sivistysprosessin täytyy kuitenkin olla aina avoin ja vailla sisällöllisesti määrättyjä tavoitteita. Kasvatus ja siinä käytettävä valta saavat nimittäin oikeutuksensa siitä, etteivät ne suuntaudu välineellisesti tiettyyn tarkoitukseen. Vaikka sivistys on ajankohdasta riippuvaista ja lopputulokseltaan ennakoimatonta, on sillä avoimena päämääränään idea ihmisyydestä. Sivistyksen ihmisyys on vastuuta ja mahdollisuuksia, vastavuoroisesti tunnustettua mutta muiden vaateisiin rajautuvaa vapautta, oikeudenmukaisuutta, kriittistä suvaitsevaisuutta, kulttuurista monimuotoisuutta, alistamisen muotojen purkamista, rauhan edistämistä, ihmisten välistä yhteistyötä ja onnellisuuden kokemista. Nämä ovat juuri niitä sivistyksen ideaaleja, joita ei ole mahdollista korvata puheella sosialisaatiosta, kehitystehtävistä, hyvinvoinnista tai kilpailukyvystä. Kun todellisuus korvaa mahdollisuuden, tehokkuus kokonaisvaltaisuuden ja sopeutuminen pyrkimisen parempaan, jäävät tärkeät ihmisyyttä koskettavat kysymykset käsittelemättä. Näiden myötä hahmottuu nykyajassa oleva sivistyksen kokoinen aukko.

 

Teksti pohjautuu Pauli Siljanderin, Ari Kivelän, Eero Ojasen ja Kari Väyrysen kirjoituksiin sivistysajattelun keskeisistä teoreetikoista. Heitä ovat muun muassa Immanuel Kant, Wilhelm von Humboldt, Johann Gottlieb Fichte, Johann Friedrich Herbart, Friedrich Schleiermacher, Johann Heinrich Pestalozzi, Gotthold Ephraim Lessing, Christoph Wieland, Johann Gottfried von Herder ja Friedrich Schiller.

Article was written by

We use cookies on this website to make your browsing experience better. By using the site you agree to our use of cookies.

I understand and accept this.

Send this to a friend