Lost in Music 2016 – Viisi kovinta keikkaa

Jukka Tulensytyttäjä ja viisi keikkaa, jotka tekivät vaikutuksen tämän vuoden Lost in Music -festivaalilla.

Jukka Tulensytyttäjä ja viisi keikkaa, jotka tekivät vaikutuksen tämän vuoden Lost in Music -festivaalilla.

Poketto Naifu, Lost in Music 2016

Poketto Naifu. Kuva: Heidi Soikkeli

Tampereen Lost in Music -showcase-festivaalista on kulunut tätä kirjoitettaessa kaksi viikkoa. Tämä uutta musiikkia esittelevä tapahtuma järjestettiin nyt jo kymmenettä kertaa. Ajattelin ensin kirjoittaa tapahtumasta heti sen päätyttyä, tuoreilla näkökulmilla ja muistikuvilla. Annoin kuitenkin kokemusteni hautua hieman pidempään ja katsoin, mitkä keikkamuistot kestävät parhaiten aikaa.

Olen ollut vakiokävijä Lost in Musicissa nyt kuuden vuoden ajan. Olen todistanut miten tapahtuma on kehittynyt ja miten ohjelmatarjonta on vuosi vuodelta muuttunut. Tänä vuonna ohjelma poikkesi monellakin tapaa edellisistä vuosista. Keikkapaikkoja oli muutama vähemmän ja täten myös keikkoja oli vähemmän. Torstai oli pyhitetty pienemmille, sanotaanko nouseville yhtyeille, kun taas perjantaina ja lauantaina lyötiin tiskiin YleX-soittolistapaikoista nauttineita, eri tavoin menestyneitä artisteja.

Tämän vuoden ohjelma oli lyhyt ja ytimekäs. Se jätti kuitenkin ainakin yhden ilmeisen kysymysmerkin. Missä olivat ulkomaiset yhtyeet? Siinä missä Tallinn Music Week pyrkii jatkuvasti kansainvälistymään, Lost in Music tuntuu vetäytyvän alati syvemmälle kuoreensa. Tämä on nähtävissä myös samassa yhteydessä järjestettävän ammattilaiskonferenssi Musiikki & Median puolella. Tallinnassa kaikki paneelit vedetään suvereenisti englanniksi, Tampereella puhutaan härmää.

Missä olivat ulkomaiset yhtyeet? Siinä missä Tallinn Music Week pyrkii jatkuvasti kansainvälistymään, Lost in Music tuntuu vetäytyvän alati syvemmälle kuoreensa.

Mutta se itse tapahtumasta, mennään asiaan. Pitkän viikonlopun aikana näin monenlaisia keikkoja, huonoja ja hyviä. Keräsin tähän viisi sellaista, joista mielelläni puhuisin enemmänkin.

Poketto Naifu

Kuka muistaa vielä Solano + Profettesin? Ehdin fiilistellä kyseistä yhtyettä usean kerran livenä ja vielä useamman kerran levyltä sen lyhyen olemassaolon aikana. Solano + Profettesia ei siis enää ole, mutta sen tuhkista on syntynyt uusi, hieman karsitumpi kokoonpano, Poketto Naifu. Ja kun sanon karsittu, tarkoitan muutakin kuin soittajien määrää. Siinä missä Solano + Profettes oli täyteläistä, monivivahteista ja menevää, Poketto Naifu on minimalistisempaa. Jostain syystä haluaisin kuvata yhtyettä sellaisella englanninkielisellä ilmaisulla kuin finer details.

Poketto Naifu tuo mieleeni 1980-luvun ja erityisesti ne hieman juustoisemmat biisit. Ajan, jolloin hittibiisit olivat vielä sävellyksinäkin hyviä ja toistoon ei keskitytty liikaa. Poketto Naifun musiikkia voisi kutsua älykkääksi, mutta ei kuulijaa haastavaksi. Poketto Naifussa laulusta vastaa pääosin Jokke Olavi, jonka en muista laulaneen Solano + Profettesissa. Joken kanssa lauluvastuuta jakaa Ringa Manner.

Bar Passionissa järjestetty keikka oli yhtyeen ensimmäinen. Se ei varsinaisesti näkynyt tai kuulunut missään muussa kuin esiintymisvarmuudessa. Yhtye tunnusteli yleisöään jatkuvasti, mikä oli varmasti fiksua, sillä se sai kuin saikin keikan loppupuolella yleisöltä myös vastakaikua. Poketto Naifun setti oli tasapainoinen, mutta makuuni hieman liian rauhallinen. Ensimmäinen menevämpi kappale kuultiin vasta viimeisenä ja se oli samalla setin paras.

View

Sain vihdoin mahdollisuuden nähdä elävänä myös rap-artisti View’n, josta on viime vuosina puhuttu paljon. View on kiertänyt sekä kotimaata että ulkomaisia showcase-tapahtumia ahkerasti. Varhainen kello 19:n esiintymisaika Tampereella ei tuntunut haittaavan, View esiintyi alkuillan horroksessa heiluneelle yleisölleen kuin olisi kansainvälisen festivaalin päälavalla.

En ole rapille genrenä juuri koskaan syttynyt, mutta viime vuosina olen kohdannut muutamia artisteja, jotka ovat päässeet kyynisen kuoreni läpi. Kun tekemisen taso on tarpeeksi korkealla ja biisit ovat kunnossa, niin genrellä ei taida olla enää niin suurta merkitystä. Lisäksi View on livenä todella hyvä ja energinen, mikä ei ainakaan haitannut biisien kuljettamista maaliin.

Jaakko Aukusti & Neøv

Haluan mainita muutamalla sanalla myös Jaakko Aukustin ja Neøvin keikat. Ensinnäkin, jos et ole nähnyt Jaakko Aukustia vielä livenä, niin voin antaa varauksettoman suosituksen. En nimittäin ole nähnyt yhtä riemastuttavaa bile-indiekeikkaa vuosiin. Itse asiassa tätä ennen vastaavan taisi tarjoilla Satellite Stories vuoden 2013 Lost in Musicissa. Onhan se aina näkemisen arvoista, kun taitavat muusikot, hyvät biisit ja energia paiskaavat kättä.

Neøvin haluan mainita siksi, etten usko yhdenkään englanniksi laulavan kitaravetoisen suomalaisyhtyeen olevan niin aliarvostettu kuin Neøv. Jälleen kerran, jos puhutaan tekemisen tasosta ja biiseistä, niin luulisi Neøvin olevan jo kiertämässä Eurooppaa huomattavasti suurempien yhtyeiden kanssa. Neøv on kuin poimittavaksi valmis marja. Yhtye työstää juuri kolmatta levyään ja odotukseni ovat todella korkealla.

The Holy, Lost in Music 2016

The Holy. Kuva: Heidi Soikkeli

The Holy

Niin, The Holy. Oikeasti, mitä helvettiä? En tiedä kumpi on mielenkiintoisempi kysymys: se mistä tämä yhtye on tullut vai mihin se on menossa? The Holyn kokonaisvaltainen rock ‘n’ roll show oli yksi vaikuttavimmista keikkakokemuksista, jonka suomalainen bändi on onnistunut minulle ikinä tarjoamaan. Mieleen tulee nopeasti vain kolme yhtyettä, jotka ovat onnistuneet nousemaan samalle tasolle: Disco Ensemble, Callisto ja Sydän sydän.

The Holy on löytänyt kovan live-esiintymisen lyömättömän reseptin: tiukkaa soittoa, jatkuvaa vaaran tuntua ja näyttämisen halu, jollaista en ole aikaisemmin nähnyt.

The Holy asteli keskiyön aikaan täysin alimitoitetulle Doriksen lavalle. DJ ei aluksi ymmärtänyt sammuttaa taustamusiikkia, minkä vuoksi yhtye joutui aloittamaan keikkansa uudelleen alusta. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä bändin karismaattinen solisti otti sekä tilanteen että koko yleisön hyppysiinsä käskyttäessään paikan henkilökuntaa. Ja ote piti koko tunnin kestäneen keikan ajan. The Holy on löytänyt kovan live-esiintymisen lyömättömän reseptin: tiukkaa soittoa, jatkuvaa vaaran tuntua ja näyttämisen halu, jollaista en ole aikaisemmin nähnyt.

Paletti meni jotakuinkin näin: bändi soitti lavalla ja solisti lauloi bändin edessä lattialla. Normaalisti kitaraa soittava keulahahmo oli vapautettu kahleistaan ja tämä mahdollisti esimerkiksi sen, että hän pääsi kiipeämään ja räsähtämään keikalla käytössä olleen vanhan kosketinsoittimen läpi. Sain eturivissä pelätä koko ajan, hyppäisikö silmät adrenaliinista kiiluvana mikkiständiään kiertänyt laulaja jossain vaiheessa yleisön päälle. Näin ei kuitenkaan käynyt. En tiedä olenko tästä huojentunut vai pettynyt. Joka tapauksessa, keikka oli aivan älytön. Ja bändi pyydettiin oikeutetusti vielä takaisin lavalle soittamaan encoret. Tämä on harvinaista showcase-festareilla. Yhtä harvinaista on todistaa näin loistavaa keikkaa.

 

Article was written by

We use cookies on this website to make your browsing experience better. By using the site you agree to our use of cookies.

I understand and accept this.

Send this to a friend